Atletico Malmi – FC Pihlajisto/LEPRE 5-1 (1-1)

Atleticon piti alun perin korkata Nelonen käyntiin Mosan muovilla ja vasta vappuaattona, mutta juhlapäivän luonteesta johtuen ottelu St. Leprechaunia vastaan järjestettiin saman tien uusiksi, eikä aikaa ja paikkaakaan tarvinnut lopulta arpoa, sillä Koudan sora tiistai-iltana oli koko viikon ainoa vapaa kenttä! Tästä johtuen edessä oli ennenaikainen ja “masentava” paluu hiekan pariin pitkän tauon jälkeen.

Kokoonpanon vahvuudeksi kirjattiin viime hetken poissaolojen myötä peruskivat 16 nimeä, joiden joukossa debytantit Pauli Saastamoinen, Vesa Viita sekä edellisenä iltana rinkiin liittynyt Jonatan Wasenius. Lepre puolestaan pyrki tuudittamaan kusipaidat etukäteen hyvänolon tunteeseen höynäämällä hämäykseksi vielä aivan aloituspotkun alla 7 jätkän voimin. Lisää vihreiden pelaajia kuitenkin valui paikalle pitkin ottelua ja puntit taisivat näiltä osin mennä lopulta melko lailla tasan.

Avaus (4-4-2):

Erkki Hyttinen (MV);
Vesa Viita (> Jonatan Wasenius 46′), Juha-Matti Leinonen (> Panu Paajanen 61′), Timo Kinnunen (C), Ville Ruuska;
Niko Ruokolainen (> Pauli Saastamoinen 61′), Jani Putkonen (v), Jaakko Peltonen, Jani Hannula;
Jani Lehti (> Ilkka Taipale 69′), Riku Seppänen (> Santeri Kunttu 46′)

(vaihdossa Jonatan Wasenius, Santeri Kunttu, Pauli Saastamoinen, Panu Paajanen ja Ilkka Taipale)

Hiekka yllätyksellisine ominaisuuksineen tosiaan omalta osaltaan torpedoi nätimmän pelaamisen, mutta tehojen puolesta sitä ei ainakaan alkuun huomannut. Pari puolittaisen tilanteen jälkeen kuparinen rikkoutui jo 11. minuutilla, ja vieläpä oikeassa päässä! Riku taisteli pallon vasemmalla kulmalipun tuntumassa Nikolle, jonka mainion keskityksen napautti aivan etutolpalta sisään näätien näätä Nani.

Lepre ei vähästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan sai myös tilanteita aikaiseksi. Vartin kohdalla Eki joutui venymään kovan vaparin kulmaksi. Muuten erikoistilanteista Lepre ei päässyt juhlimaan, sillä Atleetit hoitivat puolustuspään kulmat ykkösellä väljemmille vesille kovalla prosentilla. Seuraavan 20 minuutin ajan pääroolin varasti isoja linjoja liidellyt pelipallo, eikä tähän ajanjaksoon mahtunut oikeastaan kuin yksi kunnon tontti, Lepren saadessa pallon jo Atletico-maalin sivuverkon ulkoreunaan asti.

Peli oli mukavasti Atleticon hallussa, mutta kuin puskan takaa apilapaidat saivat yhtäkkiä kyhättyä tasoituksen 1-1:een 40. minuutilla. Huolimaton puolustuspään nopea vapari lipsahti suoraan vastustajalle, joka pääsi yllättämään Ekin ja koko Atleticon paristakympistä aivan ylänurkkaan pudonneella korkkiruuvilla. Lepre pysyi avauspuolikkaalla vielä hyvin mukana ja säikytteli Atleetteja vielä parilla läheltä piti -tilanteella ennen puoliajan päättänyttä maalipaikkaa, kun Japu ei saanut Timon mainiota vaparia ohjattua maalinedustalta kuin ohi.

Toinen puoliaika alkoi Atleticon osalta vielä ensimmäistäkin mallikkaammin, kun jo viiden minuutin jälkeen Lepren hanskakäsi sai kaivella rysäänsä uudemman kerran. Kuula jatkoi Jasun kauniin ulkosyrjänoston boksiin Nanille, joka taidokkaasti kiepautti pallon mukaansa ja niittasi auringonvarmasti takayläkulmaan. Liekö johtomaali jo katkaissut vastustajan selkärangan, sillä viimeiset puoli tuntia pelattiinkin sitten lähinnä yhtä maalia.

Etenkin Atleticon vasen laita kunnostautui tilanteiden järjestelyssä suorastaan ehtimiseen. 3-1 syntyi rajaheiton jälkeen vihulta kimmonneesta irtopallosta, jonka sipaisi etunurkalta verkkoon keskikentän keskustassa tänään pelannut Japu. Seuraavaksi Japu rakensi yhdessä Kuulan ja vaihdosta kentälle tulleen Palen kanssa paikan Kuntulle, joka kuitenkin suti vain pölyt pallon päältä ja riparikin osoittautui jassomaaliksi. Viimeisen 20 minuutin aikana Atleticolla riitti maalintekosaumoja toisensa perään ja vain luokaton viimeistely esti lukemien nousemista kaksinumeroisiksi. Kaiken tuhlailun lomassa maalintekokin luonnistui jälleen 76. minuutilla. Jontun upeasti laakana antama kulma oikealta napsahti luukulta Kuntun otsalohkosta vaivattomasti riman kautta sisään: 4-1.

Ja kenties “hienoin” osuma oli vuorossa illan viimeisenä vain pari minuuttia myöhemmin. Yli livahtaneen hyökkäyspään kulman jälkeen Pale keskitti boksiin, josta Nani pudotti päällään ykkösellä Kuntulle. Henkeäsalpaavien suoritusten erikoismies tarjoili valikoimastaan viime kauden avauksen tapaan Vetoharhautuksen™, jolla varjostajat putosivat kyydistä, ja lopuksi Kiinapallo toimitti pelivälineen oikeaan osoitteeseen yksinkertaisella kaatumiskosketuksella. Viimeinen kymppi kului loppuun Lepren roiskiessa Atleticon tilanteenpoikasia poikki.

Mukavat lukemat ja tavoitteiden mukaisesti täysi kolmen pisteen potti takasivat onnistuneen aloituksen sarjakaudelle! Ainoastaan esteettisyyden puute pelistä vallitsevien olosuhteiden johdosta jäi miinukseksi – tällä kertaa…

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3  –  Jani Hannula: 2+1, tärkeän voiton alustaneet maalit.
2  –  Santeri Kunttu: Tauolla kehiin, 2 viihdyttävää maalia.
1  –  Jonatan Wasenius: Väkevä kolmen vartin debyytti keskikentällä.