Visiitti Kolmosessa jäi kauden mittaiseksi – tällä erää…

lokakuu 25, 2010

Atleticon lupaavasti alkanut ensiesiintyminen piirin ylimmällä sarjatasolla Kolmosessa päättyi lopulta putoamisviivan alle, ja näin edessä on paluu takaisin Neloseen kaudeksi 2011.

Kausi alkoi mainiosti 3-0-kotivoitolla KyIFistä, ja pistetili karttui yhtäjaksoisesti aina viidentenä pelipäivän tulleeseen avaustappioon saakka. Hyvä startti ei kuitenkaan enää liiemmin lämmittänyt kevätkauden päätyttyä kuuden ottelun voitottomaan putkeen. Viime kaudella tuskastuttaneet tasapelitkin olisivat kelvanneet, sillä syksyn viidestä ensimmäisestä pelistä saldona oli viisi tappiota maalin marginaalilla ja sarjasijoitus romahti taulukon häntäpäähän. Lopulta veitsi kurkulla siivitti joukkueen kahteen hienoon voittoon ja antoi jo hieman toivoa paremmasta. Voittoputki jäi kuitenkin lyhyeksi, eivätkä viimeisistä peleistä raavitut vaivaiset kaksi pistettä enää riittäneet kuivilla pysymiseen. Putoaminen varmistui lopullisesti kuitenkin vasta viimeistä edellisellä kierroksella.

Vaikka sarjataulukko puhuukin karua kieltä vain neljällä voitetulla ottelulla, jäi jossiteltavaa silti. Kaikki lohkon joukkueet aina Kakkoseen noussutta TiPSiä myöten pystyttiin haastamaan pelillisesti täysin tasapäisesti vähintään toisessa kauden kahdesta kohtaamisesta, kuitenkin vaihtelevalla menestyksellä. 11 tappiosta peräti yhdeksän tuli yhden ainoan maalin marginaalilla ja tasapelejäkin kertyi seitsemän. Vain kahdessa ottelussa takkiin tuli kahdella tai useammalla maalilla, ja kun joukkoon mahtui ainoastaan yksi todellinen romahdus (0-4 EBK:lle) maalieroksikin jäi lopulta varsin pieni -6 (30-36). Tehdyillä maaleilla mitattaessa Atletico oli kuitenkin lohkon huonoin. Maalinteko jäikin yhdeksi kauden ongelmakohdista, kun edellämainittuja tasaisia otteluja ei saatu käännettyä kotiin. Paikkoja kyllä riitti, mutta palloja ei vain saatu sisään. Päänvaivaa tuli ajoittain myös kokoonpanon kanssa, sillä 30 pelaajan rinkiä verottivat säännöllisesti loukkaantumiset, pelikiellot ja siviilikiireet, eikä ns. ”ykkösnyrkki” ollut yhtäaikaa käytettävissä kuin ehkä pariin otteeseen.

Kauden 2011 kuviot olivat käsittelyssä lauantain joukkuepalaverissa. Urheilulliseksi tavoitteeksi otettiin ”Operaatio Bumerangi” eli paluuta Kolmoseen lähdetään havittelemaan heti tulevalla kaudella. Pelaajarinki säilynee muutamaa kysymysmerkkiä lukuunottamatta vanhalla mallilla ja valmentajatilannetta kartoitetaan parhaillaan. Loppuvuosi lataillaan akkuja futsalin parissa ja tammikuussa alkaa jälleen työnteko ensi kesän pelejä varten. Myös kakkosjoukkue, Akatemia, jatkaa tulevalla kaudella taistelua Seiskassa kohti ylempiä sarjatasoja.