Atletico Malmi – PPV 2-2 (0-1)

kesäkuu 22, 2010

Kevätkierroksen viimeisessä kotipelissämme vastaan asettui vain pisteen meidän yläpuolellamme ollut PPV, joka oli valitettavan tuttu jo kevään Suomen Cup -ottelustamme. Tuolloin pelasimme todella vajaamiehisenä ja jäimme valitettavasti pajamäkeläisten jalkoihin. Voitottomien otteluiden putki oli venynyt ennen illan kamppailua jo viiden pelin mittaiseksi, joten tarkoitus oli katkaista tämä inhottava putki. Vaikka kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta vain kaksi oli päättynyt tappioon ja ainoastaan yhdessä pelissä tulos oli ollut yli yhden maalin voitto suuntaan tai toiseen, löytyi sijoituksemme alemmasta keskikastista. Kamppailusta oli odotettavissa siten hyvin tasainen ja melko vähämaalinenkin ottelu.

PPV oli siis entuudestaan tuttu ja tiesimme odottaa ”lämminhenkistä” ja tiukkaa kamppailua, jossa kumpikin ryhmä tähtäisi varmasti täyteen pistepottiin. Jo edellisessä pelissämme EBK:ta vastaan meillä oli ollut lukuisia poissaoloja, eivätkä nämä ongelmat helpottaneet vieläkään. Lähdimme kuitenkin peliin täysin samalla avauskokoonpanolla kuin edellisessäkin pelissä, minkä lisäksi penkille saatiin tällä kertaa peräti viisi kenttäpelaajaa ja varamaalivahti. Kokoonpanosta puuttuivat kuitenkin mm. Henri Mattsson ja Marko Ruokolainen toppariosastolta, Niko Ruokolainen laidalta, Jaakko Peltonen ja Jani Putkonen keskikentältä sekä lainalle saapunut, mutta valitettavasti heti loukkaantunut Alfred Sinnemäki kärjestä. Sen sijaan vaihtopenkillä nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Atleetti-kapteeni, Janne ”Leego” Hampaala, joka siis debytoi tällä sarjatasolla vakavan loukkaantumisensa jälkeen vasta tässä kevätkierroksen toiseksi viimeisessä ottelussamme.

Avaus (4-1-3-2):

Lepa (MV) ; Ile (v), Daddy (v), Mäksä, Rubale ; Timo (C, > Jone 77′ (v)) ; Kuula (> Nani 40′), Roni (> Opa 83′), Andy ; Kunttu, Koopa (> Leego 46′)

(vaihdossa Eki, Janne, Jone, Leego, Nani ja Opa)

Pelin alku oli jälleen äärimmäisen sekavaa vääntöä. Epätasainen, mutta fiilikseltään kotoisa Tapanilan nurmi tarjosi aurinkoisena päivänä mainiot puitteet, mutta vaikeutti selkeästi kummankin joukkueen syöttöpeliä. Ottelun alkupuoli oli ehkä pienoista PPV-hallintaa, vaikka tilanteet jäivät vähiin. Vastustaja pelasi melko perinteistä brittipalloilua, eli roiski hyvin paljon pitkää palloa kärkeen ja pyrki avaamaan poissaolojen runtelemaa puolustuslinjaamme nopeilla pystyynjuoksuilla. Näistä ja korkeasta prässistä syntyikin muutamia vaarallisia tilanteita ensimmäisen puoliajan aikana. PPV:n brittityyli korostui myös erityisesti kovan pelin ja päättömän runnomisen muodossa, sillä he pelasivat erittäin kovaa ja tulivat kyllä kintuille (useasti hyvin epäpuhtaastikin), mikäli pallo viipyi liian pitkään jalassa. Joukkue oli myös omaamme aavistuksen isokokoisempi ja vahvempi, mikä näkyi tietysti erityisesti taistelutilanteissa. Sitä he hyödynsivät myös erikoistilanteissa, jotka olivat selkeästi pajamäkeläisten vaarallisin ase meitä vastaan. Oma pelimme puolestaan rullasi kohtalaisella tahdilla ja pääsimme paikoin jopa rakentamaan mallikkaita hyökkäyksiä keskialueen kautta. Myös kärkipäässä huseeranneet Mikko ”Koopa” Kouri ja Santeri Kunttu olivat sähäkällä päällä juosten pistopalloja kiinni. Paljon jäi kuitenkin parannettavaa, eikä esitys ollut mitenkään erityisen hyvä.

Tilanteiden valossa ensimmäiseltä puoliajalta ei jäänyt paljon kerrottavaa. PPV keräsi vaarallisemmat maalitilanteet, vaikka heidän pelinsä ei vakuuttanutkaan malmilaisyleisöä. 6. minuutilla pajamäkeläiset olivat siirtyä jo 0-1-johtoon, kun kärkipelaaja karkasi puolustukseltamme ja sijoitti pallon epätasaisella ”Mosan Wembleyllä” kohti vasempaa alanurkkaa. Hetken näytti jo siltä, että pallo menisi ohitse, mutta se muuttikin täysin yllättäen suuntaa ja osui lopulta tolpan sisäreunaan kimmoten siitä maaliviivalle. Maalilla jälleen kerran pelannut Niko ”Lepa” Lempinen ehti kuitenkin ensimmäisenä palloon ja lukemat säilyivät näin tasoissa. Kymmenennellä minuutilla puolestaan toisessa päässä nähtiin vaarallinen tilanne, kun Jani ”Kuula” Lehti. pääsi laukomaan kulmapotkuhässäkän päätteeksi boksin ulkopuolelta onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Noin 30 minuutilla PPV sai keskialueen vapaapotkun ja parin puskun jälkeen pallo suuntautuikin kohti tyhjää maalia. Mika ”Mäksä” Mäkelä ehti kuitenkin pallon eteen ja putsasi sen korkeuksiin maaliviivalta. Ensimmäistä jaksoa leimasi kokonaisuudessaan melko rumat otteet, puolin ja toisin. Erityisesti PPV:n järkälemäinen kalusto aiheutti harmaita hiuksia runtelemalla Atleettejamme. 40 minuutilla olimme pakotettuja suorittamaan jo ensimmäisen vaihtomme, kun vastustaja teloi Kuulan jalkapöydän kävelykelvottomaan kuntoon. Niinpä jouduimme vaihtamaan Jani ”Nani” Hannulan kehiin jo ennen puoliaikavihellystä. Sitä ennen nähtiin myös yksi maali, kun PPV hyödynsi erittäin vaarallisia erikoistilanteitaan. Tällä kertaa he saivat vasemmalta sivurajaheiton, joka leijaili jatkon myötä vastaan tulleen Lepan ylitse aina etutolpparuuhkaan saakka. Siitä se myös päätyi huonon tuurin ja puolustajiemme estelyistä huolimatta etunurkkaan.

Toiselle jaksolle lähdettiin hakemaan tasoitusta entistä ahneemmin, ja näkyvin muutos oli Leegon sisääntulo Koopan tilalle. Hänet nähtiin myös ensi kertaa virallisessa ottelussa hyökkäyspäässä. Toinen jakso jatkui kuitenkin melko samanlaisena kuin edellinenkin, vaikka saimme ehkä kokonaisuudessaan astetta vaarallisempia paikkoja. Osa näistä oli erikoistilanteita, kuten esimerkiksi Ilkka ”Ile” Tynkkysen ampuma vapaapotku 50 minuutilla. Sekin tarttui kuitenkin maalivahdin syliin. 56. peliminuutilla PPV oli puolestaan lisätä johtolukemiaan, kun heidän kärkipelaajansa pelattiin linjan läpi pistopallolla. Lepa kuitenkin venyi 1v1-tilanteessa pallon eteen ja pelasti meidät näin takaiskuilta. Paria minuuttia myöhemmin omissa kuitenkin soi, kun boksin ulkopuolelta tullut kaukolaukaus yllätti Lepan ja Atleetti-miehistön oikeastaan yhtä pahoin kuin avausmaalikin. Etukulmaa kohti tullut vaarattoman näköinen maannuoliainen painui molarimme alta sisään ja PPV johti näin pahaenteisesti lukemin 0-2.

Tuossa kohtaa moni katsoja epäili varmasti jo selkärankamme katkeamista, mutta onneksi taisteluintoa löytyi kuitenkin tutuilta miehiltä. 63. peliminuutilla Leegolle pelattiin nimittäin pallo oikeaan laitaan pystyyn. Hän ohitti maalivahdin ja keskitti aivan päätyrajan tuntumasta jonkilaisella ”liukkarikesolla” pallon luukulle. Kunttu ehti tilanteeseen ensimmäisenä ja saikin survottua pallon ilmeisesti vastustajan suosiollisella avustuksella sisään. Maali merkittiin lopulta omaksi maaliksi. Ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin sama parivaljakko oli jälleen pahanteossa, kun pallo pelattiin ensiksi alhaalta Nanin jalkaan, joka jatkoi sen keskellä olleelle Kuntulle. Tämä puolestaan ei ottanut palloa edes haltuun, vaan jatkoi sen puolustajien välistä samalla läpi purjehtineelle Leegolle, joka eteni boksiin ja sijoitti nahkakuulan vasempaan alakulmaan ohi vastaan tulleen maalivahdin. Niinpä tilanne olikin yhtäkkiä 2-2 ja aiempien kausien avainpelaajat tuoneet meidät yhtäkkiä mukaan peliin.

Maalien jälkeen ottelu oli vielä hetken aikaa hallussamme, mutta väsymisen ja muutaman loukkaantumisen myötä se tasoittui kuitenkin yhtäkkiä. Varsinaisia maalipaikkoja ei oikeastaan nähty, mitä nyt kulmapotkut olivat edelleen molemmissa päissä vaarallisia, eikä molempien joukkueiden harrastamat pystypallot linjan taaksekaan olleet hassumpia. Kulmatilanteissa nähtiin myös toisenlaisia vaaran hetkiä, kun 75. minuutilla kapteenina pelannut Timo Kinnunen jäi ikävästi veskarin ja vastustajapelaajien jalkoihin sivuvaparissa. Hän hyppäsi kyllä korkeimmalle, mutta toinen kaveri tuli törkeästi myöhässä niskaan ja näin löi Kinnusen maahan seurauksenaan ainakin rankasti verta vuotanut nenä ja erittäin turvonnut silmäkulma. Onneksi penkiltä löytyi kuitenkin tällä kertaa myös vaihtomiehiä. Loppu olikin sitten tiukkaa taistelua ja palloilua päästä päähän, jossa oikeastaan kumpi vaan osapuoli olisi voinut viimeistellä sen voittomaalin. Atleetti-päässä oli ehkä aavistuksen suurempaa paniikkia, mutta mitään tuhannen taalan paikkoja ei kuitenkaan enää nähty. Niinpä loppulukemat olivat jälleen kerran tasaiset 2-2.

Peli päättyi siis melko yllätyksettömästi kauden viidenteen tasapeliin, joka noin jälkikäteen ajateltuna oli varmasti jonkinlainen pettymys molemmille osapuolille. PPV:llä ei todellakaan ollut mitenkään ihmeellinen joukkue, vaikka he pelasivatkin menestyksekkäästi brittipalloa niin hyvässä kuin pahassakin. Heidän taktiikkansa toimi tällä kertaa erittäin hyvin, mistä osoituksena kaksi maalia, joskin meidän suosiollisella avustuksella. Oma nousumme kahden maalin takaa-ajoasemasta oli toki ilahduttavaa, mutta silti väittäisin, että meillä olisi ollut täydet rahkeet kolmeen pisteeseen. Toisaalta uskon, että myös PPV-leirissä mietittiin asiaa samalla tavoin. Piste oli kuitenkin laiha lohtu, sillä siten kärki karkasi jälleen kerran astetta kauemmaksi, emmekä onnistuneet edelleenkään katkaisemaan voitottomien otteluiden putkeamme. Seuraava, ja se kevätkierroksen viimeinen mahdollisuus tähän tarjoutuu kuitenkin juhannuksen jälkeisenä tiistaina, jolloin kohtaamme maineikkaan HIK:n Hangon vieraspelissä.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Janne Hampaala: Erinomaisen ilahduttava paluu ja väkevät tehot keskenkuntoiselta ja varmasti vasta kesätauon jälkeen parhaassa vireessä olevalta Leegolta.
2    –     Santeri Kunttu: Kunttu on joutunut tyytymään tällä kaudella edellistä ottelua lukuun ottamatta pääasiassa vaihtopelaajan rooliin, mutta tällä kertaa hän pelasi täydet 90 minuuttia pirteästi ja oli mukana molemmissa maaleissa.
1    –     Jani Lehti: Ensimmäisen jakson ehdottomasti pirtein ja vaarallisin Atleetti-hahmo, joka valitettavasti loukkaantui kuitenkin jo 40. minuutilla.