Atletico Malmi – Valtti 7-0 (4-0)

Kevätkierroksen viimeisessä ottelussa vieraaksi Siltamäkeen saapui kaikki kauden 10 otteluaan murskaavalla maalierolla hävinnyt Valtti. Atleticon kokoonpano oli edelleen hieman repaleinen lukuisien poissaolojen myötä, ja joku laski paikalla olleen vain 4,5 “ykkösavauksen” jätkää. Illan ottelussa nähtiin kaksi tuoretta Nelosen-debytanttia: Tommi “Pommi” Väätti otti haltuunsa lepakon tontin ja pitkään maailman meriä kierrellyt yliamiraali Make Ruokolainen teki myös viimein paluun keltapaitojen takalinjoille. Paikan päällä Siltamäessä odotti varmasti kauden positiivisin yllätys, kun selvisi, että ottelu pelataankin pölisevän hiekan sijasta nurmella! Äänekkäitä Malmi-faneja oli ilmaantunut kentän laidalle lähemmäs parikymmentä ja aurinkokin paistoi koko kalustolla, joten olosuhteissa ei ainakaan ollut valittamista.

Avaus (4-4-2):

Sinkki (> Zimei 77′), Kunttu
Nani (> Janne 72′), Leego (C), Jone (> V 77′), Piccis (> Koopa 55′)
Niko, Daddy, Make, Nasu
Pommi (MV)

(vaihdossa Janne, Koopa, V ja Zimei)

Valtti aloitti ottelun kahden pelaajan vajauksella, mutta sai vielä yhden lisämiehen avausjakson lopulla. Atleticon 4-4-2 vaihdettiin heti aloituksen jälkeen kolmen alakertaan, Jone nousi kymppipaikalle ja Make siirtyi alhaalta Leegon pariksi keskustaan. Avauspuoliaika oli alusta loppuun kusipaitojen suvereenia hallintaa. Läheltä piti -tilanteita putoili kuin liukuhihnalta ja vain epätarkan viimeistelyn ja Valtin maalivahdin vastaantulojen ansiosta kuparinen meni rikki vasta vartin pelin jälkeen. Kuntun laukaus kuoli pakin jalan kautta luukulle, ja näätien näätä Jani “Hippi” Hannula ehti ensinnä napauttamaan irtopallon verkkoon veskarin nenän edestä. Jatkoa seurasi jo reilun femman päästä. Jone surffasi keskikentältä pallo jalassaan Valtin puolustuksen läpi, ja kierrettyään vielä veskarinkin pyörähti kuin Frank Lampard ja niittasi pallon komeasti viitosen nurkalta takayläkulmaan. Atleticon maalilla Pommi selvisi ensimmäisestä puoliajasta yhdellä vastaantulolla. Puolen tunnin kohdalla peli oli jo 3-0, ja maali oli joka suhteessa komeaa katseltavaa. Make käynnisti hyökkäyksen mahtavalla kaaripallolla vasemmalta irronneen Nanin jalkaan. Nani ajoi päätyyn ja leikkasi pallon taaksepäin Sinkille, jonka hurja kuti vastapalloon sujahti maalin kattoon ja lähes verkosta läpi. Juuri ennen taukoa nähtiin vielä yksi maali, kun Jone kaadettiin boksissa ja seuranneesta pilkusta päivänsankari Daddy upotti syntymäpäivälahjansa jäätävällä varmuudella vasempaan alakulmaan. Taukotilanne vakuuttavasti 4-0.

Peli oli ratkennut jo kauan sitten ja toisen puoliajan teemana oli lähinnä maalieron kaunistelu. 51. minuutilla jysähti jälleen, ja tällä kertaa maali hämmensi koko Siltamäen. Jonen matala vasemman jalan sijoitus paristakympistä näytti jo menevän reilusti ohi, kunnes jenga alkoi purra ja kierrätti pallon lähes tyhjiin hölmistyneen veskarin seuratessa tilannetta vain katseellaan, 5-0. Jyrän alle jäämisestä huolimatta Valtti ei kuitenkaan luovuttanut vaan pyrki pelaamaan ja pääsikin muutamaan otteeseen hätyyttelemään Atleticon maalia vaarallisesti. Vieraiden paras paikka syntyi 62. minuutilla, kun todella huikean potkun omaava vasen laituri tälläsi hirmuisen vaparin noin 30 metristä, mutta Pommi kauhoi pallon uskomattomalla show-torjunnalla vielä aivan riman alta väljemmille vesille. Toisessa päässä läpi ottelun varsin ulkona maaliltaan pelannut Valtin maalivahti oli edelleen jatkuvasti työllistetty, ja joutui muutaman kopin jälkeen kaivamaan pallon selkänsä takaa jo kuudennen kerran, kun Make laittoi boksin rajalta kauniin sisäsyrjänoston, joka tippui sisään yli voimattoman byyrarin. Ja vain 5 minuuttia myöhemmin syntyi kauden ensimmäinen Atleticon paidassa tehty hattutemppu. Jonen vasemman jalan laukaus paristakympistä olisi varmasti mennyt yli maalin, ellei maalivahti olisi tunkenut näppejään väliin ja pallo putosi yläriman kautta sisään. Lopussa lähelle pääsivät vielä mm. Janne ja Kunttu, mutta kummankin yritykset menivät vain hiuksenhienosti ohi. 83. minuutilla Valtin maalivahti sylki V:n taidokkaan volleyn eteensä. Ripariin ehti ensimmäisenä Kunttu, jota kuitenkin rikottiin samalla ja erotuomari osoitti sormellaan kalkkipisteelle jo toisen kerran illan aikana. Pilkkua vetämään asettui Pommi, jonka löysä sijoitus upposi kuitenkin suoraan keskelle maalivahdin syliin. Lisämaaleja ei enää nähty ja ottelu päättyi rumiin, mutta täysin ansaittuihin, ehkä jopa vaatimattomiin lukemiin 7-0.

Rutiiniottelu, jossa epäselvää oli etukäteen ainoastaan kuinka suuri voitto lopulta olisi. Kevätkausi saatiin samalla pakettiin hyvillä mielin ja pitkään vellonutta loukkaantumistilannetta ajatellen kuukauden sarjatauko ei tullut hetkeäkään liian aikaisin.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Joonas Peltonen: Kauden ensimmäinen Atleetin tekemä hattutemppu.
2    –     Tommi Väätti: Nollapeli ja pari huipputorjuntaa.
1    –     Marko Ruokolainen: Todella väkevä paluu keltaiseen paitaan.