FC Puotila – Atletico Malmi 1-1 (1-1)

huhtikuu 28, 2009

Kausi korkattiin Suomen cupin osalta jo muutama viikko sitten, mutta huhtikuun loppupuolella oli viimein aika käynnistellä myös kauan odotettu Nelosdivari-kausi. Ja mikäs se parempi tapa aloittaa mittelöt kuin kohdata heti alkuun Kurkimäen pienikokoisella hiekalla eräs pahimmista arkkivihollisistamme, FC Puotila. Tuo itäisen Helsingin pelleporukka oli piinannut meitä pari edellistä kautta samoissa lohkoissa ja nyttemmin vielä talvella futsalin puolellakin. Edelliskauden molemmat ottelut päättyivät niukkoihin tappioihimme, mutta futsalissa olimme kynineet heidät melko perusteellisesti. Lähtökohdat avausotteluun olivat siis vähintäänkin kutkuttavat, sillä talvikausi oli sujunut osaltamme mainiosti, eikä Puotilankaan leiristä ollut kantautunut juurikaan moitteen sanaa. Mutta koska kyseessä oli ensimmäinen virallinen sarjaottelu, odotti sen antavan jonkinlaista ennakkosuuntaa siihen, miten valmistautumisemme kauteen oli lopulta sujunut.

Jos Suomen Cupin toisen kierroksen ottelussa vaihtopenkkimme pullisteli ylimääräisistä pelaajista, oli tilanne tällä kertaa hieman heikompi. Avauskokoonpano oli kyllä jokseenkin odotettu, mutta vaihdossa istui normaalista poiketen vain kolme pelaajaa. Uusi maalivahtimme, Tommi ”Mertsi” Eklöf ei ”sika-influenssan” vuoksi kyennyt vieläkään tekemään debyyttiään, vaan maalin suulle asteli viimevuotiseen tapaan Sami ”Sinkki” Kahi hoitaen siis valmennuspestinsä ohessa myös maalivahdin roolia. Muista vakiomiehistä Janne oli poissa flunssan takia; Mika, Nasu, Tavi, Mela ja Make taas työkiireiden vuoksi. Sen sijaan sarjadebyyttinsä tekivät edelliskauden harjoitusringistä tuttu Jani ”Japu” Putkonen sekä PK-35-junnuissa mainetta niittäneet Antti ”Andy” Nurkka ja Timo ”Timppa” Kinnunen. Kukin heistä oli kyllä pelannut Suomen Cupissa, mutta itse sarjapeleistä tämä oli heidän neitsytkokemuksensa.

Avaus (4-4-2):

Kunttu, Kuula (C)
Japu (v, > Piccis 8x’), Jone (v, > Koopa 71′), Leego, Andy (> Nani 8′)
Niko (v), Daddy, Timppa, Rubale (v)
Sinkki (MV)

(vaihdossa Koopa, Nani ja Piccis)

Kauden avauskamppailu käynnistyi oikeastaan odotetun epävarmasti. Hiekkatreenien vähäinen määrä, ensimmäinen sarjaottelu ja tuttu vastus lisäsivät varmasti oman mausteensa jokaisen pelaajamme pääkoppaan. Tähän vielä ynnättynä epätasainen alusta ja kummasti pomppiva peliväline tarjosivat lisäjännitettä. Pallo tuntuikin heti alusta saakka polttavan useamman pelaajamme jalassa. Puotila tuli vielä melko ärhäkästi päälle, jolloin ylimääräinen aika pallon kanssa väheni ja päätöksenteko vaikeutui. Sitä myöten myös keskialueen pelinrakentelussa oli suuria vaikeuksia, eikä puolustuksessakaan onnistuttu pelaamaan aina kaikista helpoimpia palloja. Tämä taas johti pomppivalla alustalla siihen, että peliväline pyöri melkoisen paljon ilmassa ja pelimme muuttui jälleen paikoin jopa turhankin suoraviivaiseksi. Tuolloin pallolla tavoiteltiin lähinnä kärjessä viilettänyttä parivaljakkoa Kunttu-Kuula. Kurkimäen lyhyehkö hiekka ja Puotilan kookas puolustus ei kuitenkaan tarjonnut tähän aivan otollisinta mahdollisuutta. Kunttu esimerkiksi jatkoi kyllä palloja hyvin päällään eteenpäin, mutta useimmiten maalivahti ehti korjaamaan ne jo ennen kuin Kuula pääsi paikalle puolustuksen hämmentäessä vielä tilannetta. Toisaalta taas keskikentän keskusta oli melko tukittu, jolloin Leego ja Jone eivät oikein päässeet peliin edes mukaan pallollisella puolella. Heiltä vietiin tilaa ja mahdollisia pelisuuntia pois, jolloin syötöt eivät napsahdelleetkaan enää niin hyvällä prosentilla omille. Kentän normaalia kapeampi koko taas vaikeutti laitojen kautta pelaamista, vaikka tähän toki pyrittiinkin.

Alku oli siis ennen kaikkea varovaista sähellystä, jossa tilanteiden rakentelu jäi useimmiten puolitiehen. Pallo pelattiin kärkeen joko suoraviivaisesti keskustan kautta (ja useimmiten ilmassa) tai sitten vasempaa laitaa ja Japun nopeutta hyödyntäen. Puotila taas käytti pelikenttää ehkä aavistuksen paremmin hyväkseen, vaikka keskikentän pohjalla luutinut Leegon ja Jonen kaksikko sekä viimeisenä lukkona Daddy ja Timo hoitivatkin suurimman osan tilanteista mallikkaasti. Jouduimme myös käyttämään ensimmäisen kymmenen minuutin aikana jo yhden vaihdoistamme, sillä debyyttiotteluaan Nelosessa pelannut Andy valitteli aiemmin jo vihoitellutta nivustaan. Onneksi penkiltä löytyi kuitenkin Nanin tapainen keskikenttäjyrä, jonka myötä kokoonpano säilyi edelleenkin yhtä iskukykyisenä.

Vaarallisimmat tilanteet koettiinkin pääasiassa omista virheistämme. Syötöt olivat liian hiljaisia tai pallo pomppi haltuunottojen jälkeen sen verran paljon, että vastustaja ehti jo ahdistelemaan. Muutama alaspäin pelattu syöttö Sinkille nosti myös pulssia vaarallisen korkealle. Ensimmäinen aidosti vaarallinen tilanne tuli kuitenkin Puotilan maalille, jossa Niko linkosi hyökkäyspäässämme nopean sivurajaheiton paitsioasemaan ehättäneelle Japulle. Laitalinkkinä kirmannut tulokastähtemme pääsi pallon kanssa suhteellisen hyvään vetopaikkaan boksin sisään, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus ei onnistunut täysin. Pallo kävi noin 10 minuutin pelin jälkeen ensimmäisen kerran myös häkissä, mutta tuomari oli ajan tasalla ja vihelsi siitä paitsion, vaikka atleettilauma ehtikin riemuita ja avausmaalia. 18 minuutin kohdalla sekin sitten viimein nähtiin, kun Leego sai hyökkäysalueen keskikolmanneksella pallon ja pääsi tarjoilemaan kahden pakin välistä nätisti ulkosyrjällä Japulle, joka viiletti jälleen vasemmalta laidalta boksin sisälle ja viimeisteli jäätävästi toiseen alakulmaan. Oli johtoasema ansaittu tai ei, niin sen oletti kuitenkin vapauttavan peliämme melkoisesti. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun puolustuksemme oli jälleen helisemässä. Muutama epävarma purku sai rinnalleen myös melkoisen luokatonta merkkauspeliä. Pallo pelattiin vasemmalta boksin sisälle oikeaan laitaan, josta Puotilan ahnas hyökkäyspelaaja pääsi nostamaan pelivälineen Sinkin ohi vasempaan nurkkaan, vieläpä kahden pelaajamme välistä. Numerot 1-1, ja olimme jälleen lähtötilanteessa. Tämän jälkeen ottelu siirtyi ehkä aavistuksen Puotilan hallintaan, sillä heidän hyökkäysrakennelmansa olivat huomattavasti omiamme parempia. Näistäkään ei kuitenkaan seurannut mitään erityisen vaarallista. Atleetti-laumamme karvasi paikoin aavistuksen lepsusti ja tarjosi Puotilalle näin turhankin paljon tilaa, toisin kuin esimerkiksi me saimme osaksemme.

Puoliajalle lähdettiin siis oikeutetusti tasaisissa lukemissa, ja toinen jakso käynnistyi hyvin samanmoisissa merkeissä. Saimme pelistä pikkuhiljaa paremmin ja paremmin kiinni, vaikka vetopaikat jäivätkin vähiin. Samalla puolustusalueen typerät virheet karsiutuivat melko hyvin. Toisaalta taas prässipeli jatkui melkeinpä yhtä laiskana kuin avausjaksollakin, eivätkä välitkään pysyneet aina hyökkäyksen ja puolustuksen välillä kunnossa. Näihin asioihin tulisikin kiinnittää huomiota esimerkiksi tulevan sunnuntain Suomen Cup -peliä odotellessa. BK-46 nimittäin jättää tuskin tilaisuuksia niin paljon käyttämättä kuin vaikkapa Puotila teki. Oman lisänsä otteluun toi myös jämäkästi viheltänyt päätuomari. Hänen vihellyksensä olivat suurimmaksi osaksi oikeutettuja ja äärimmäisen jämptejä, mutta kortteja taas viuhui sellaiseen tahtiin, että heikompaa hirvitti. Herra nimittäin jakeli joukkueellemme neljä keltaista, muun muassa kiroilusta ja rumista taklauksista sekä vihellyksen jälkeen vahingossa poispotkaistusta pallosta. Puotilan pelaajat käyttivät täysin samanlaista kieltä ja potkivat vielä kaksin verroin kovemmin jaloille, mutta heitä tuomari taas ei päätynyt rankaisemaan. Linja saattoi siis olla kyllä sopivan tiukka, mutta ei missään nimessä tasapuolinen. Ja kun asiasta huomautti, sai lähinnä vihaisia katseita ja kehotuksia olla hiljaa. Sama meininki jatkui vielä pelinkin jälkeen, koska tuomari ei halunnut kuunnella minkäänlaista kritiikkiä tai kommentteja suoritetusta viheltelystä…

Hän meinasi myös ratkaista ottelun puhaltamalla käsivirheestä pilkun. Jone (???) osui ilmeisesti palloon kädellään rankkarialueen sisäpuolella, jonka myötä hän hetken arvottuaan ja Puotilan pelaajien huuteluita kuunneltuaan päätti puhaltaa siitä pilkun. Mainiosta taistelusta huolimatta Jonen iltapuhde synkkeni siis entisestään saadun keltaisen lisäksi. Onneksi maalintekoa yrittänyt hyökkääjä oli kuitenkin liikkeellä luokattoman huonolla tatsilla, jolloin oikeaan alakulmaan tarkoitettu laukaus jäi täysin voimattomaksi ja oli siten viivalla hyökkääjän liikettä odotelleelle Sinkille helppo pallo poimittavaksi. Tämä loi myös varmasti uskoa omaan tekemiseemme ja siihen, että ottelu oli vielä voitettavissa. Omassa päässämme saimme oikeastaan ihailla enää vain kaunista auringonlaskua ja muutamista virheistä tulleita puolittaisia tekopaikkoja, kun taas Puotilan maalilla nähtiin useampikin vaarallinen kulma- ja vapaapotku. Hyökkäyspäässä hyvin uurastaneet Kunttu ja Kuula saivat myös muutaman mainion pallon juoksulinjalleen. Useimmiten vastustajan puolustus selvitti kuitenkin nämä lopulta. Lähimmäksi maalia pääsi ehkäpä Kuula, joka oli jo puolittain yksinläpi, mutta sijoitti kuitenkin pallon päin maalivahtia.

Loppu olikin aikalailla päästä päähän ravaamista ja pientä pallottelua keskialueella, vaikka kieltämättä Nanin siirto keskikentän keskustaan ja uusien laitapelaajien vaihdot toivat vielä pienoista lisävirtaa. Nanin myötä saatiin sitä kaivattua rakentelua keskelle ja ehkä jonkin verran tiiviimpi pakka Puotilankin väsyessä. Loppulukemiksi jäi kuitenkin tuo ensimmäisen puoliajan tulos 1-1, jossain määrin oikeutetusti ainakin minun mielestäni. Yhtä kaikki, peli ei silti missään vaiheessa toisellakaan jaksolla yltänyt sille tasolle kuin se esimerkiksi viime kauden otteluissa tai talven harjoituspeleissä oli. Tasainen ja isokokoinen tekonurmialusta Talissa olikin yhtäkkiä vaihtunut pienempään hiekkaan Kurkimäessä, joka ei voinut olla vaikuttamatta peliin. Toisaalta Puotilakaan ei olisi mielestäni missään nimessä ansainnut voittoa, vaikka ainakin allekirjoittaneen suureksi yllätykseksi haastoi meidät niinkin tiukasti ja aggressiivisesti. Povaan kuitenkin kummallekin nipulle vielä suurta kehitystä kauden aikana, jolloin se toinen kohtaamisemme tulee osoittamaan todellisen tasoeron, suuntaan tai toiseen. Tasapeli ja yksi piste tässä vaiheessa kautta on kuitenkin ihan hyvä lähtökohta tuleviin koitoksiin. Nyt vaan tarvitaan rutkasti pelitreeniä ja kokemusta tuosta hiekka-alustasta, jotta pystytään haastamaan kovemmatkin joukkueet. Sunnuntain BK-46-peli tulee varmaan olemaan tältäkin osin hyvä valmistautumispeli seuraavan sunnuntain ensimmäiseen kotipeliin Nelosessa. Vastassa tuolloin muun muassa Kakkosesta tippuneen Kontun juuri Suomen Cupin pelissä voittanut LPS / Kuninkaat.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Jani Putkonen: Ei ehkä aivan kolmen tähden arvoinen suoritus, mutta tärkeä johtomaali ja useat hyvät laitanousut riittivät tällä kertaa valintaan heikkotasoisessa ottelussa.
2    –     Sami Kahi: Ohjasi maaliltaan peliä jälleen mallikkaasti ja nappasi sen tärkeän pilkun. Sinkilläkin jäi kuitenkin parannettavaa vielä, kuten koko joukkueella.
1    –     Timo Kinnunen: Korvannut mainiosti poissaolleen Maken. Pelinohjaaminen ja pallovarmuus ovat täysin ylivertaisia Atletico-puolustuksessa. Muutama turha virhe pois, niin olisi yltänyt paremmillekin tähdille.