Ellas – Atletico Malmi 1-1 (0-0)

Pitkästä aikaa synkän syksyn keskellä sattui pelipäivälle osumaan jopa hyvä sää. Aurinko paistoi ja lämpötilakin hiipi lähemmäs +15 astetta. Sunnuntai-iltapäivän ottelua Kallion hiekkatekonurmella isännöi lohkon “kreikkalaisjoukkue” Ellas, joka keväällä tiukan taistelun jälkeen oli kaatunut 2-1. Ennen ottelua huomio kohdistui kentän kolmanteen joukkueeseen eli erotuomareihin, jotka kerrankin olivat paikalla täysilukuisina!

Avaus (4-4-2 timantti):
Sinkki (MV) ; Daddy, Merssi, Koopa, Rubale ; Niko, Leego, Jone, Nani ; Kuula (C), Kunttu
(vaihdossa Janne, Kalle, Piccis, Tavi, Tommi ja V)

Ottelun ensimmäisen puolen tunnin aikana ei ihmeempiä tapahtunut: peli rullasi Atleticon komennossa, mutta maalipaikkoja ei irronnut kummallekaan joukkueelle. Vasta vartin verran ennen taukoa Kuula pääsi lähimmäksi maalia sipaistuaan laukauksellaan tolppaa. Pari muutakin tilanteenpoikasta tipahti vielä, mutta maaleja ei nähty. Ellaksen paras paikka oli Sinkin hyppysiin päätynyt vapari reilusta paristakympistä. Näin ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana.

Toista jaksoa ehdittiin pelata vain reilu viitonen, kun ottelun avausosuma viimein syntyi. Koopa heitti vapaapotkun vasemmalta laidalta takatolpalle, josta Atleticon oma fetasalaatti “Nikos Ruokolaidis” puski pallon yli veskarin maalin vastakkaiseen kulmaan. Maalin jälkeen peli jatkui Atleticon hallinnassa, ja hyökkäykset toisensa perään vyöryivät kohti Ellaksen maalia. Viimeisen 20 metrin tuntumassa vaadittu terävyys kuitenkin puuttui ja laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Parisenkymmentä minuuttia ennen loppua kotijoukkue sai yllättäen kulman. Sinkki ei aivan ylettynyt vasemmaltaan tulleeseen keskitykseen, ja vitosen rajalle vapaaksi unohtunut valkopaita pääsi puskemaan pelin tasoihin, 1-1. Tasoitus innosti Ellaksen luomaan muutaman hyökkäyksen, eikä johtomaalikaan ollut kaukana, kun kärjessä kirmannut “mustekalahiuksinen” kaveri pääsi irtautumaan puolustukselta ja nosti munkin vain aavistuksen ohi/yli maalin. Toisessa päässä Niko pääsi ensin nokikkain veskarin kanssa, mutta länttäsi sijoituksensa suoraan päin. Pian Kuula laukoi vasemmalta ohi, ja viimeinenkin herkkupaikka lähietäisyydeltä jätti Atleticon kylmäksi Nanin puskettua tolppaan.

Jo toinen tasapeli putkeen. Paikkoja voittomaaliin tai useampaankin oli, mutta tänään ei vain uponnut (ja tolpatkin olivat vain tiellä). Tasurin myötä lohkon kakkossija säilyi edelleen, eroa kolmantena väijyvään Arsenaliin on kolme pistettä, samaten kärkipaikkaa pitävään Puotilaan.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Mikko Kouri: Auringonvarma alakerrassa.
2    –     Niko Ruokolainen: Tärkeä maali.
1    –     Ville Ruuska: Juoksi kuin pieni eläin.