Syksyn avauspeli siirtyi!

Syyskauden avauspelin yhteydessä koettiin jälleen niitä surullisia hetkiä, minkä vuoksi alasarjapalloilu on toisinaan hyvinkin harmillinen laji. Kuningasurheilu ja vastustajana toiminut ECL käänsivät nimittäin häikäilemättä takapuolensa meitä kohden Tapulin helteisellä hiekalla.

Ottelu oli sovittu pelattavaksi klo 18.00 alkaen, mutta n. 10min ennen ottelun alkua paljastui, että päätuomarin ja kahden linjamiehen sijaan paikalle oli valunut ainoastaan kaksi aloittelevaa rajamiestä. Siinä sitten hetken arvoimme tilannetta ja päätimme yksimielisesti, että pelaisimme ottelun siitä huolimatta, sillä näin oli menetelty muutamaan otteeseen aiemminkin tällä kaudella. Hieman vajaamiehisenä paikalle saapunut ECL oli kuitenkin nähnyt ilmeisesti tiukan alkulämpömme ja pelästynyt sitä, joten he päättivät pyytää ottelusiirtoa. Tuomaristo selvitti asiaa ja sai esimieheltään vastaukseksi, että ottelu pelataan, jos tämä kummallekin joukkueelle sopii. Jos taas jompikumpi joukkue kieltäytyy pelaamasta, siirretään kamppailu suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Ja tämä vain siitä syystä, että kummallakaan linjatuomareista ei ollut erotuomaripätevyyttä tällä tasolla. Mikäli jompikumpi olisi ollut kokeneempi kaveri, olisi peli käyty oikeudenjakajan puutteesta huolimatta.

Niinpä ECL lisäsi vain paineitamme ottelukalenterissa, ja tulemme käymään hyvin tiukat neuvottelut piirin kilpailupäälikön kanssa siitä, että missä kohtaa kalenterissamme ylipäänsä on tilaa uusintakokoontumiselle. Se on kuitenkin varmaa, että ECL ei tule pääsemään henkisesti, eikä fyysisestikään helpolla tuosta ottelusta!

Syyskauden avaus nähdään siten vasta ensi viikolla, kun Tapulin hiekalla vastaamme asettuu FC Viikingit/05. pistettä, Atletico -4 ja Arsenal -6) sijoitukset pysyivät kuitenkin ennallaan.