LeJa/2 – Atletico Malmi 0-3 (0-2)

kesäkuu 5, 2008

Kauden viidenteen otteluun lähdettiin sinällään uusista asemista, että takana oli ensimmäinen tappio sitten kevään harjoituskamppailuiden. Aiemmista kolmesta ottelusta olimme hakeneet selvät voitot, mutta Puotila aiheutti nousukiidossa olevalle joukkueellemme ehkä ansaitustikin ensimmäisen tappion. Edellinen ottelu oli toki jo nollattu, mutta huolenaiheita lisäsi myös edellisvuodelta tuttu Pitäjänmäen hiekka, jonka varmasti suuri osa pelureistamme muisti siitä surullisenkuuluisasta kaatosateessa pelatusta HDS-ottelusta, jossa kauden ainoan tappion lisäksi nöyrryimme piirtämään kantapäillämme rajaviivat kentälle. Jos ilma oli tuolloin kamala, niin tällä kertaa meitä hellittiin oikein aurinkoisella ja helteisellä kelillä.

Lähtökohdat olivat siis jokseenkin epämääräiset, ja epävarmuutta lisäsi ainakin allekirjoittaneessa lukuisat töistä johtuvat poissaolot, Mikan pelikielto sekä Sinkin pienimuotoinen loukkaantuminen. Niinpä aiemmissa otteluissa muutamaan otteeseen vaihdosta maaliin tullut Tommi sai tällä kertaa kantaa harteillaan täysin lepakkovastuun. Vastustajasta ei kamalasti tiedetty muuta kuin, että edellisotteluistaan se oli saavuttanut kaksi voittoa ja yhtä monta tappiota. Niinpä päätimme lähteä kartuttamaan tuota jälkimmäistä saraketta totutulla Atletico-hengellä.

Avaus (4-4-2 timantti):
Tommi (MV) ; Niko, Merssi, Make, Rubale ; Jani, Jone, Leego, Piccis ; Kuula (C), Kunttu
(vaihdossa Daddy, Janne ja V)

Ottelun alku oli melko odotetunlainen; lähdimme pelaamaan aggressiivisesti ja kärkkäästi omaa peliämme, jossa vastustajalla ei varsinaisesti ollut sanottavaa. Lukuisat hyökkäysviritelmämme kaatuivat kuitenkin viimeistään puolustuslinjan sumppuun tai liian vaikeisiin syöttöihin. Jos itse veimme vastustajalta tilan pois, teki Leja/2 sen myös melko hyvin meille. Muutamia kaukolaukausyritelmiä lukuun ottamatta alkupuolisko oli melko jäätävää peliä molemminpuolin. Yhtä kaikki, tiesimme että mitä pidemmälle peli etenisi, sitä vahvemmilla olisimme. Vastustajan alun kovat otteet ja rehellinen taistelu vaihtui pelin edetessä pikkusikailuun ja törkeisiin rappauksiin, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Pienikokoiset ja vikkelät atleettimme olivat liian hankalia pidettäviä vastassa olleille isompikokoisille äijille. Tuollaisesta tilanteesta tuli lopulta avausmaalikin. Räväkästi jälleen kerran aloittanut, Naniksikin ristitty laitakiiturimme Jani, hassutti pikkunäppärällä trikillä vastustajapelaajan, pelasi pallon pitkin vasempaa laitaa juosseelle Kuulalle, joka jatkoi sen salamana Kuntulle maalin eteen. Kunttu laukoi kovaa ja ylös, minkä saattelemana avausmaali näki päivänvalon noin 20 minuutin kohdalla. Tuon osuman jälkeen peli vapautui totuttuun tyyliinsä ja hallinta siirtyi entistä paremmin meille. Pienistä puolustuspään virheistä johtuen vastustaja pääsi kuitenkin yrittämään muutamaan otteeseen, mutta Tommi sai nämä viimeistään kopatuksi ja käännetyksi pelin jo toiseen suuntaan. Toinen maali tuli sitten n. 15 minuuttia myöhemmin hieman samanlaisesta tilanteesta. Vasemmalla laidalla pelattiin pallo kulmaan, josta muutaman pompun ja keskitysyrityksen jälkeen se eteni flipperinä Kuntulle lähes samaan paikkaan kuin avausosumassa. Tällä kertaa paikoilleen jähmettynyt sankarimme päätti yrittää ilmapalloon jonkinlaista saksarin ja puolivolleyn välimuotoa, vieläpä onnistunein tuloksin. Ensimmäisen jakson loppupuolella nähtiin vielä kolmaskin mainio maalipaikka, kun Rudi kaadettiin rankkarialueella ja ”metsäpalovaaran” toinen puolisko, Kuula asteli varmoin elkein pilkulle. Veto suuntasi kuitenkin päin maalivahtia, ja Picciskin onnistui lakaisemaan pallon avopaikasta karkeasti yli. Taukolukemina kuitenkin vakuuttavat 2-0.

Toinen jakso jatkoi siitä, mihin edellinen jäi: vastustaja pelasi entistä raaemmin ja keskittyi potkimiseen ja kiinnipitoon palloilun sijaan. Toisaalta kova kuntopohjamme tuotti jälleen kerran tulosta, sillä heillä ei käytännössä ollut juuri muita mahdollisuuksiakaan. Omat hyökkäyksemme taas olivat paikoin vaisuja ja kilpistyivät siihen viimeisenä olleeseen puolustusmuuriin. Peli oli silti täysin meidän hallussamme ja johtolukemat melko turvalliset, joten saatoimme pyörittää vaihtojakin ja pelata hieman rauhallisemmin. Parin maalin ero antoi myös mahdollisuuden hukata jo toisen pilkun saman ottelun aikana. Tällä kertaa alakerran rautainen siirtolohkare Make laukoi pallon päin molaria. No ei aikaakaan, kun sama mies oli asialla, tällä kertaa vain kulmapotkusta. Matalana etukulmaa kohden suunnannut pomppupallo yllätti sekä vastustajan että omat pelaajamme suunnaten suoraan maaliin. Hölmistäyneiltä LeJa-pelureita katkesi viimeistään tässä kohtaa pinna, eikä loppupelistä jäänyt oikeastaan mitään kertomista jälkipolville.

Tommi napsi kyllä muutaman maukkaan torjunnan ja hyökkäyspään johtotähtemme makailivat maassa hieman turhankin usein. Parivaljakkona toiminut tuomarikaksikko ei saanut tätä oikein kuriin, joten selvästä voitosta huolimatta ottelusta jäi hieman huono maku. Jotenkin täysin käsittämätöntä, että miksi tuollaisten porukoiden pitää purkaa huonommuuttaan ja jotain junioriaikojen patoumia huutelemalla ja pelaamalla pikkusikaa meitä vastaan? Tuohon on tosin totuttu, ja 3 saavutettua pistettä varmasti nostattavat olotilaa viimeistään seuraavaan otteluun lähdettäessä. Lohkon kärkipaikka ja Malmin joukkueiden henkinen herruus (vrt. edustusjoukkueen tarpominen 3. divisioonassa) säilyy siis edelleen nousijaryhmämme hallussa.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Santeri Kunttu: Kolme maalia ja vaarallisia viritelmiä hyökkäyspäässä, joten tähtimäärä on täysin ansaittu.
2    –     Tommi Väätti: Yllätti varmasti suurimman osan meistä totaalisella varmuudella ja muutamilla erittäin mainioilla avauksilla. Ei tullut todellakaan ikävä Sinkkiä.
1    –     Janne Hampaala: Käsittämätön määrä duunia ja iskuja jälleen keskikentällä.