Atletico Malmi – Boca Seniors/Europort 1-1 (1-0)

kesäkuu 4, 2007

Helteisenä maanantaina potkittiin taas eräs kauden odotetuimmista kamppailuista, kun perinteikäs kotiareenamme, Tapulin hiekka, tarjosi katsojille jännitettävää ja huonoa peliä. Vastassa oli kolme voittoa ja tasapelin saalistanut Boca Seniorsin alasarjajoukkue, jota ennakko-odotuksissa povailtiin melko kovaksi luuksi. Sellaiseksi se kieltämättä muodostuikin. Kumpikin joukkue näytti saaneen jalkeille suhteellisen kilpailukykyisen joukkueen vaihtomiehineen. Meiltä poissa olivat ainoastaan kokoonpanon ulkopuolelle jäänyt Juho sekä sairastellut Piccis. Maalissamme pelasi jälleen nuoremmista ikäluokista lainattu Santtu (-92-vuosimallia), joka nähtiin jo toistamiseen tällä kaudella tolppien välissä.

Avaus (4-4-1-1):
Santtu (MV) ; Leiska, Mika (v, ua), Lipi (v), Jullukka ; Niko, Hampaala, Kalle, Jani (C) ; Eetu (v) ; Kunttu
(vaihdossa Janne, Nasu, Tavi ja V-P)

Heti avauspotkusta saakka oli melko selvää, että kuka tätä peliä hallitsi. Atletico vyörytti hyvällä tempolla ja hallitsi keskikenttää. Ensimmäinen tilanne nähtiin myös jo noin viiden minuutin kohdalla kun kulmapotkun jälkeisessä hässäkässä Mika ja Kalle tappelivat jotenkin pallon maaliin. Tuomari viittoi palloa keskialueelle, mutta päättikin sitten vastustajan huutojen perusteella vaihtaa tuomionsa vapaapotkuksi. Serbiamainen hetkellinen johtoasema muuttui jälleen yhden maalin puurtamiseksi. Ei pelimme mitään mestarillista ollut, sillä puolustus, ja erityisesti laitapakit, olivat paikoin hyvinkin hukassa. Myös keskikentän pelaaminen Jania ja Leegoa lukuun ottamatta jäi valitettavan vaisuksi. Silti ensimmäiset 10 minuuttia olivat silkkaa hallintaa, ja siirryimmekin tuon ajan päättyessä 1-0-johtoon äärimmäisen komealla maalilla. Jani ei ryytynyt tuttuun tapaansa tuopin ääreen vaan pelasi pallon vastustajan puoliskon keskivaiheilla Leegolle, joka laittoi pienessä tilassa nokkelan seinäsyötön takaisin, josta kapteenimme iski Littimäisen ulkosyrjälaukauksen komeasti maalivahdin yli. Tässä vaiheessa pelimme näytti vielä äärimmäisen hyvältä. Pikkuhiljaa puoliajan loppua kohden mentäessä pakka alkoi kuitenkin hajoilla. Moni keskittyi tuomarin käsittämättömiin ratkaisuihin ja turhautui ilmiselvästi väärällä alalla ja ilmeisesti vasta aloittaneen kaverin huutojen perusteella ratkaistuihin tuomioihin. Ensimmäisen jakson kohokohtiin voitaneen laskea myös Ceepra-Kuntun loistava tolppalaukaus noin paristakympistä. Jani ei valitettavasti saanut kuitenkaan vaikeasti kimmonnutta riparia sisään. Vastustaja puolestaan pääsi muutamaan otteeseen murtautumaan keskialueeltamme läpi, mutta hyvin pelannut keskuspuolustuksemme sai pelastettua meidät muutamaan otteeseen.

Edellisen jakson loppupuolella alkanut vastustajan pienoinen painostus jatkui myös toisella puoliajalla. Väsymys ja lämpötilasta johtunut uupuminen vaikuttivat varmasti asiaan. Boca Seniors kun pyöritti tasaiseen tahtiin vaihtorumbaansa, ja Ana tyytyi tarkkailemaan tilannetta. Siinä ehkä pienoinen nootti kerrankin valmennusportaan suuntaan, että olisiko väsyneitä miehiä kannattanut ottaa hetkeksi huilimaan ja päästää uusia tilalle tuoreine jalkoineen? Laittaa sitten myöhemmin takaisin. Mutta hyvin äijät kuitenkin uurastivat siitä huolimatta, että tuomarin epäselvä ja epäjohdonmukainen linja johtivatkin äärimmäisen rumiin taklauksiin, mm. Eetu sai tuta sen, miten taitaville pelaajille käy tässä sarjassa. Häntä kaadettiin ja runnottiin, mutta onneksi eräs vastustajan pelaajista ajatettiin tästä hyvästä lopulta ulos. Eetulla oli myös tilaisuus ratkaista ottelu noin 50 minuutin kohdalla. Hän purjehti melko vapaasti oikeaa laitaa ja yritti murtautua rankkarialueella lähemmäksi maalia ennen kuin Boca Seniorsin peluri joutui kaatamaan hänet. Tuloksena rangaistuspotku, minkä erikoisiin aurinkolaseihin erikoistunut Duracell-pupumme onnistui kuitenkin töhrimään. Laukaus päin maalivahtia ja vastustajalle siirtyi henkinen yliote. Tämä myös nostatti vain vastustajamme taistelutahtoa, jolloin palloa pelattiin entistä rohkeammin ylöspäin. Puolustus ja myös keskikenttäpelaajat joutuivat siksi enemmänkin puolustuskannalle. Kymmenisen minuuttia ennen loppua painostus lopulta kannatti ja raporttitiimin ollessa autuaasti tietämättöminä lämmittelemässä, tasoittivat he lähietäisyydeltä tilanteeksi 1-1. Vaikka kuinka päät painuivatkin tasoituksen myötä, ei uutta taistelutahtoa saatu enää aikaiseksi, ja väsyneet pelurimme tyytyivät vaan varmistelemaan tilannetta. Boca Seniorsin paineesta huolimatta loppulukemiksi jäivät tasaiset 1-1.

Mitä ottelusta sitten jäi käteen? No ainakin se tärkeä yksi piste, vaikka voittoputki katkesikin. Esitys ei ollut kovin huippea, mikä osaltaan juontaa keliin ja varmasti myös vastustajan hyvyyteen. Tasapelin kanssamme taistellut joukkio oli nimittäin selvästi kovimmasta päästä tällä kaudella. Tuomarille myös erityiskiitos huuteluiden ja valitusten vaikutuksesta tuomioihin. Onneksi nämä menivät sentään jollain tapaa edes tasaisesti, joten puolueellisuudesta tai muusta ei häntä voi syyttää. Esitys ei ollut vaan hänenkään osaltaan kovin kehuttava. No eiköhän tästäkin lähde noottia piirin suuntaan…

Kärkipaikka on tällä hetkellä kiinni samaan aikaan pelatusta Cosmoksen ja HDS:n välisestä ottelusta. Neljä voittoa ja yksi tasapeli antavat silti varsin hyvät lähtökohdat tulevaan otteluun lohkon hännänhuippua, FC Pakilaa vastaan. Valitettavista tulevista poissaoloista huolimatta tuosta ottelusta pitäisi napsia ne varmat kolme pojoa.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Joonas Lipsanen: Puolustuksen varmaotteisin kaveri tänään. Katkoi ja riisti palloa mukavasti.
2    –     Santeri Kauppinen: Erittäin hyvä peli jälleen maalissa. Jalalla ja avauksissa valovuoden edellä edellisiä ja nykyisiä atleetti-maalivahtejamme.
1    –     Jani Hannula: Hieno maali ja vahva esitys ennen kuin väsähti loppua kohden.