Atletico Malmi – PeTe 2-1 (1-1)

elokuu 8, 2005

Tänään vietettiin viikon alkamisen kunniaksi ilmeisesti jotain Atletico-teemapäivää, sillä ohjelmatoimisto Suomen Palloliitto oli järjestänyt monenmoista ”kivaa” iloisille divarijalkapalloilijoille. Ensinnäkin: koska otteluohjelmien rustaajat olivat liekittäneet samalle päivälle väännöt sekä Kuutoseen että kuntosarjaan, divaripeli jouduttiin aloittamaan niukalla kahden miehen vaihtopenkillä. Juuri tauon alla paikalle ehtivät sitten myös ”alkulämmöksi” pikkukenttää tahkonneet sankaritkin (Oke, Sami, ”Ruutia monossa”-Tommi, Vesku sekä Janne ”Länget/Voehan helevetti!” Vatanen). Lisäksi Atleticon keskikentällä debytoi joukkueen viimeisin vahvistus, Anan serkkupoika Joni Raudoskoski.

Toinen ”ylläri” nähtiin sitten itse ottelussa PeTeä (Pesä Team) vastaan: oli kyseessä sitten joko ö-luokan käytännön pila tai ote Sepp Blatterin neronleimausten kokoelmasta, mutta joka tapauksessa ottelua viheltämässä oli kaksi päätuomaria! Jälkimmäistä vaihtoehtoa puoltaisi ainakin se, että tuomarit (tai ainakin toinen) vihelsivät paitsiot FIFAn himoitseman, uuden (mutta samalla aivan suolesta revityn) tulkinnan mukaan. Mielenkiintoista! Ottelu pelattiin muuten tälle kaudelle poikkeuksellisesti keltaisten ex-kotiluolassa Tapulin hiekalla.

Avaus (4-4-1-1):
Paul-Mikael (MV) ; Juha, Mika (v), Lipi, Teme ; Kalle (C), Ana, Joni R., Juho ; Joni B. (v) ; AP
(vaihdossa Oke, Paul, Sami, Sola, Tommi, V-P ja Vatanen)

Avausjaksosta ei jäänyt ilmeisesti paljonkaan kerrottavaa (toisaalta ”toimittajakin” ehti paikalle vasta toiselle puoliajalle käytyään ensin jäätymässä Myllypuron kuntosarjapelissä). Tuomarien työskentely sekoitti peliä varsin kiitettävästi, ja keltainen kortti nousi Joni Borodavkinille sekä Mikalle. Ekan puoliajan maalit menivät tasan 1-1: vastustaja siirtyi Atletico-puolustuksen virheen jälkeen johtoon, mutta pääsi isännät tasoihin ilmeisesti omalla maalilla.

Toisella jaksolla vaihtopenkki siis suorastaan pullisteli ”tuoreita” jalkoja. Kotijoukkueen 5-henkisen fanilauman ja muiden atleettien riemuksi Atletico väänsi ottelun voittomaalin toisen puoliajan alussa. AP tarjosi syötön, Joni B. kirmasi väkevästi keskeltä läpi ja sijoitti pallon varmasti häkkiin. Peli oli välillä ihan hyvännäköistä, mutta tuomarien runsas lukumäärä ja käyttäytyminen estivät visuaalisuuden kohoamisen turhan korkealle tasolle. Ja alkoihan siinä itse kutakin vituttaa aika huolella! Vastustajalle nostettiin vielä yksi varoitus, mutta muuta mainittavaa matsista ei varmaan enää jäänytkään.

Sarjatilannetta ajatellen helvetin tärkeät pisteet! Nousimme ainakin tilapäisesti lohkon tokalle sijalle kahden pinnan päähän kärkijoukkue ECL:stä. Hoidetaan vaan hommat loppuun saakka kunnialla niin päästään vielä juhlimaan!

Ottelun tähtipelaajapisteet (naurakaa vähän):
3    –     Tommi Väätti: Teki maalin (pilkulta kuntosarjan pelissä).
2    –     Juha ”Spede” Reinikainen: Laittoi itselleen länget.
1    –     Jani Solanakis: Pelasi darrassa.